fbpx

Maukasta lähiruokaa Isomummun resepteillä

Ilorannassa hyvällä ja maukkaalla ruoalla on pitkät perinteet paikan historiassa. Käytössä on edelleen reseptejä, jotka ovat olleet Ilorannan käytössä jo 100 vuotta sitten. Ilorannassa ruoka tehdään aina rakkaudella!

Ilorannan ruokafilosofia

Haluamme tarjota aitoa ja mutkatonta, reilua suomalaista lähiruokaa suoraan Hauholta. Uusia ruokia kehitetään koko ajan, mutta Elin-isomummon reseptit ovat yhä säilyttäneet paikkansa herkkupöydässä. Ilorannassa tarjottava ruoka on lähiruokaa hämäläisistä järvistä, pelloilta ja metsästä. Se on paikan päällä leivottua leipää, isännän savustamaa kalaa, luomuperunoita, paistia, metsäsieniä, kauden kasviksia ja kotijuustoa kotitekoisen marjahillon kera.

Ruokalistamme suosikkeja ovat oman keittiön purkittamat särjet, paistettu kuha, savuhaukiterriini ja hunajasavustettu lohi. Ilorannan herkulliset perinnejuustot maustetaan mintulla, puolukalla ja pähkinällä.

Olemme ylpeitä siitä, että voimme kertoa ruokien alkuperän tarkkaan. Suppilovahverot on poimittu Mäyränkallion kupeesta, sienisalaatin rouskut Ruokovuoresta. Hirvi on kaadettu Kalkkivuoressa ja maa-artisokat kasvaneet Satorannan yrttipuutarhassa. Perunoiden aromi on peräisin Tuittulan hiekkamailta ja mansikoiden Kyllönjoen pelloilta.

Herkkupöytä ei Ilorannassa rajoitu vain salin ruokapöydän ääreen. Herkutella voi myös laavulla nuotiolla tikkupullan tai lettujen kera. Riihessä järjestetään juhlavampia illallisia ja ruoan ympärille voidaan rakentaa myös erilaisia teemoja, kuten rautakauden ruokajuhlat, syksyn kekripidot tai niskavuorelaiset riihi-illalliset, jotka ammentavat tarinansa suoraan Ilorannan historiasta.

Myös ruoan pyytämiseen ja valmistamiseen saa halutessaan osallistua. Loppukesän ja alkusyksyn rapuretket Ilorannan lautalla, rosvopaistin valmistaminen rantamäen viikinkikylässä tai öinen madepilkki sydäntalvella antavat ihania elämyksiä ja muistoja.